JHL pysyy SAK:ssa

17.1.2024

JHL:n edustajisto päätti: Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL pysyy SAK:n jäsenenä

17.1.2024

Ammattiliitto JHL:n edustajisto päätti ylimääräisessä kokouksessaan 17.1.2024, että liitto ei ala selvittää irtautumista keskusjärjestö SAK:sta.

Kuvituskuva JHL:n edustajiston kokouksesta.

Ammattiliitto JHL:n ylin päättävä elin, edustajisto päätti, että JHL pysyy SAK:n jäsenenä. Edustajisto katsoi, että tilanne marraskuun jälkeen on muuttunut niin paljon, ettei eroamisselvitykselle ole enää tarvetta. JHL on saanut oman edustajansa mukaan työmarkkina- ja palkkamallista käytyihin keskusteluihin. Liiton näkemykset työmarkkinajärjestelmän kehittämiseen liittyvissä keskusjärjestön tavoiteasiakirjoissa on myös huomioitu aiempaa paremmin.

– Olen koko ajan puhunut sen puolesta, että meidän pitää olla mukana vaikuttamassa niissä pöydissä, joissa käsitellään liiton jäsenten työmarkkina-asemaan vaikuttavista asioista. Siksi olemme tilanteen kriisiydyttyä pyrkineet avaamaan uudestaan vuoropuhelua SAK:n ja sen muiden jäsenliittojen kanssa. Ensi tilassa piti rauhoittaa tilanne ja puhua asiat auki. Olemme näin myös toimineet ja tavoitteissa onnistuneet. Onkin paikallaan kiittää SAK:n ja keskusjärjestön eri liittojen edustajia rakentavasta vuoropuhelusta, kommentoi JHL:n va. puheenjohtaja Håkan Ekström.

– On ilmeistä, että tulevaisuudessakin kohtaamme haastavia tilanteita, mutta ne pitää sitten ratkoa ajallaan ja malttia käyttäen. Katson, että tämän edustajiston päätöksen pohjalta voidaan hyvinkin jatkaa tulevaisuudessa osana SAK:laista liikettä, Ekström toteaa.

Taustalla on kiista keskusjärjestö SAK:n kanssa työmarkkina- ja palkkamallista ja edustuksesta siitä käytävässä keskustelussa. JHL:n hallitus päätti marraskuussa 2023 aloittaa selvityksen mahdollisesta SAK:sta irtautumisesta, ja selvityksestä päättäminen siirtyi JHL:n edustajistolle. 

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n jäsenistä koostuva edustajisto käyttää ylintä päätösvaltaa liitossa. Edustajistossa on 120 vaaleilla valittua jäsentä. JHL:n hallitus toteuttaa edustajiston päätöksiä.

Lisätietoja:
JHL:n va. puheenjohtaja Håkan Ekström, p. 040 828 2865

Edustajiston puheenjohtaja Eija Paananen, p. 050 401 3884⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠