Päivitetyt toimintaohjeet lakon sattuessa
21.4.2016
2.1 Varautuminen lakkoon (jäsen)
1. Ennen lakkoa työpaikalla työskennellään normaalin työrytmin mukaisesti.
Lakkoon ei saa varautua tekemällä esimerkiksi töitä varastoon. Töitä ei saa
myöskään jättää tekemättä ennen lakkoa.
2. Seuraa JHL:n nettisivuja, some-kanavia, jäsenkirjeitä ja muuta tiedotusta.
Lakkoon liittyvää jäsenviestintää on koko 14 vuorokauden ajan lakkovaroituksen
jättämisen jälkeen. Saat luottamusmieheltäsi lisätietoja lakosta.
3. Lakkoilmoituksessa kerrotaan aina kellonaika, milloin lakko alkaa. Töihin ei
mennä enää lakon alkamisajan jälkeen. Mikäli lakko alkaa kesken työvuoron,
työ lopetetaan lakon alkaessa ja poistutaan työpaikalta.
4. JHL:n luottamushenkilö/edustaja kiertää lakon alkaessa työpaikan ja ohjaa henkilöstön
ulos. Älä jätä työpaikallesi mitään, mitä mahdollisesti tarvitset lakon aikana.
Lakon alkamisen jälkeen työpaikalle ei saa mennä missään tilanteessa. Yleensä työnantaja pyytää lakon alkaessa palauttamaan työnantajan työntekijälle työsuhde-
etuna luovuttamat työvälineet. Pyydettäessä nämä välineet on jätettävä työnantajan
hallintaan.
5. Tarkista, että sinulla on lakkotoimikunnan yhteystiedot ja mahdollisen lakkotoimiston
yhteystiedot sekä aukioloajat.
6. Tarkista myös henkilökohtaiset tietosi JHL:n Jäsenpalvelu 24h -sivuilla. Mikäli
olet ilmoittanut liittoon vain työsähköpostin ja puhelinnumeron, niin rekisteriin
kannattaa päivittää myös toissijainen sähköposti ja puhelinnumero. Näitä
tietoja käytetään lakkotilanteissa jäsenviestitykseen. Lisätietoa: www.jhl.fi